torstai 25. kesäkuuta 2009

sormus löytynyt!

Eilen puolivahingossa eksyin koruliikkeeseen ja silmille hyppäsi heti yksi sormus. Valkokultainen (tietysti) ja hyvin yksinkertainen mutta kaunis. Oli vielä alennuksessa joten edelleen porskutetaan alle budjetin eteenpäin. Kaiverrukseen lähti sormus että pamahti. Nyt vielä Jukkikselle, mutta sen luulisi olevan helpompi tapaus. Sen sormuksen.

Kutsukortit tehdään ensi viikolla joten nekin lähtee jakoon. Leena linkkasi häämuistilistan mulle mutta senkin osalta näyttää hyvältä. En osaa edelleenkään stressata. Hassua.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Missä stressi?

Vieläkään ei ole iskenyt minkäänlainen paniikki minkään suhteen ja ENÄÄ 4 kk häihin :) Jotenkin ei vielä tunnu että minkään kanssa olisi kiire. Millonkohan se oikeen iskee se ressi. + mitä kaikkea minun nyt pitäisi sitten stressata? Onko jossain joku häästressilista niin pääsen taas elementtiini (nim. Jukkis sanoo etten voi elää ilman stressiä)

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Kutsukortit


Olemme suunnittelemassa jo kutsukortteja. Anne on suunnitellut visuaalista ilmettä, sunnuntaina lienee suunnittelupäivä, pääsee askartelemaan.
Olen miettinyt tekstiä kutsukorttiin. Jonkunlainen runo/mietelause alkuun, sitten peruskutsuteksti. Myös lahjalista-asiaa tulisi alkaa miettimään, emme halua mitään erikoista listaa, vain muutama idea, ei meidän pieneen kotiin edes mahdu mitään.

Täällä oli ainakin ideoita teksteihin: http://www.nowandforever.fi/index.aspx?type=ShowText&Key=info_pages.printing_options&Align=left&Lang=finland#
klikkaa vieressä olevaa kuvaa niin tulee vähän isommalla :) kivoja tekstejä.